Kielivapaus parantaa motivaatiota – Hämeenlinna edelläkävijäksi

Lehtori Seppo Satamon kirjoitus ruotsin kielen pakollisuudesta (Hämeen Sanomat 17.10) osui naulan kantaan ja oli erinomainen avaus toivottavasti laajemmallekin kielivapauskeskustelulle Hämeessä.
Toisen kotimaisen kielen pakollisuus peruskoulussa, toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa on herättänyt keskustelua jo itsenäisyytemme ensi vuosikymmenistä asti. Keskustelu vapaudesta ja valinnaisuudesta on  viime vuosina aktivoitunut, ja hyvä niin.
Vuodesta 1968 lähtien peruskoulussa, toisella asteella ja korkeakouluissa on ollut pakko lukea aina ainakin kahta kieltä äidinkielen lisäksi ja näistä kielistä toisen on aina oltava ns. toinen kotimainen kieli. Englannin kieli ei ole pakollinen, toisin kuin toinen kotimainen kaikkialla maassa – paitsi Ahvenanmaalla.
Kokoomuslainen opetusministeri Riitta Uosukainen yritti 1990-luvun alussa poistaa toisen kotimaisen kielen pakollisuuden siten, että englannin lisäksi toisen kielen olisi voinut vapaasti valita ruotsin, saksan, ranskan, saamen ja venäjän joukosta. Tämä hanke kaatui vahvasta kannatuksesta huolimatta Ruotsalaisen Kansanpuolueen vastustukseen, kun RKP teki asiasta hallituskysymyksen.
Aikaa Uosukaisen hyvästä, mutta epäonnistuneesta yrityksestä on kulunut pian 20 vuotta. Keskustelu kielivapaudesta ja pakkoruotsista on siirtynyt uuteen vaiheeseen. Perinteiset valtapuolueet keskusta, SDP ja kokoomus ovat vuosikymmenten ajan kannattaneet – tai olleet kannattavinaan – pakkoruotsia, valtapoliittisista syistä. Silti esimerkiksi keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmissä on koko ajan 1990-luvun alusta lähtien ollut valmiutta uudistaa järjestelmää vapaan kielivalinnan suuntaan.
Muista puolueista Perussuomalaiset ja sen edeltäjä SMP sekä Vihreät ovat olleet valmiita muuttamaan luutunutta nykyjärjestelmää; Vihreissä kysymys kuitenkin on kahtiajakava, samoin kuin kokoomuksessa ja keskustassakin.
Kokoomuksen Nuorten Liitto on jo vuosien ajan kannattanut pakkoruotsin poistoa eli kielivapautta. Myös Keskustanuoret ovat tulleet samoille linjoille ja emopuolue keskustakin on uudistanut kantojaan siihen suuntaan että itäisessä Suomessa voisi pakkoruotsin sijasta lukea esimerkiksi venäjää.
Kokoomuksessa muutos tapahtui virallisesti 2010, kun kokoomuksen puoluekokous hyväksyi allekirjoittaneen kirjoittaman aloitteen pakkoruotsista luopumisesta. Asiasta äänestettiin, mutta kielivapaus voitti äänestyksen.
Suomen kansasta tuntuva enemmistö on jo vuosien ajan kannattanut pakkoruotsista luopumista. Tutkimusten mukaan liki 80 % suomalaisista kannattaa ruotsin kielen opiskelun muuttamista vapaaehtoiseksi.
Pakollisesta ruotsista on järkevää luopua jotta kielitaitoa lisätään. Itse pidän ruotsin kielestä, enkä yhdy niihin näkemyksiin joiden mukaan ruotsi olisi hyödytöntä. Olen kouluruotsilla pärjännyt ruotsin kielen opettajan sijaisena ja luottamustehtävissä pohjoismaisissa järjestöissä joissa käytetään ruotsin kieltä hallinnollisena kielenä. En kuitenkaan voi allekirjoittaa näkemyksiä joiden mukaan pakkoruotsista luopuminen johtaisi maamme kaksikielisyydestä luopumiseen. Pakkoruotsi ja kaksikielisyys, ja pakkoruotsi ja pohjoismaisuus ovat eri asioita.
Pakko ei ole hyvä motivaattori. Kielitaito olisi paremman motivaation myötä vahvempaa, jos esimerkiksi itäisessä Suomessa voisi pakollisen ruotsin sijasta opiskella halutessaan venäjän kieltä. Kielitaito on hyödyllistä. Toisen kotimaisen kielen vapaaehtoisuus ei heikentäisi Suomen kaksikielisyyttä millään tavalla.
Hämeenlinnan on hyvä lähteä pioneerikuntana yhdessä itäisen Suomen monen kunnan kanssa hakemaan oikeutta kokeiluun, jossa kouluruotsin sijasta kouluissa voisi halutessaan lukea esimerkiksi saksaa, ranskaa tai venäjää.

Kommentointi on suljettu.

css.php